Utflykttips Rhodos

Rodoksen neljä suosikkiretkeä 

Mietitkö mitä lomatekemistä Rodoksella on auringonoton lisäksi? Tässä neljä vinkkiä, mitä saarella kannattaa kokea.

Fjärilsdalen

1. Perhoslaakso – tuhansia perhosia ja pieniä vesiputouksia 

Rodoksen tunnentuimpia retkikohteita on luonnonkaunis Perhoslaakso, joka sijaitsee 20 minuutin automatkan pääsä Afandousta. Paikkaa kutsutaan myös nimellä Petaloudes, joka tulee kreikankielen perhosta tarkoittavasta sanasta. Laakso täyttyy tuhansista puiden makealla mahlalla herkuttelevista perhosista kesäkuusta syyskuuhun.

Laaksossa voit kävellä pienten solisevien vesiputouksien ohi, yli puisten siltojen ja kapeiden polkujen ja nauttia luonnon rauhasta. Niin tekevät myös perhoset, jotka lepäilevät metsän varjoissa kaukana vilkkaiden lomakohteiden hälinästä. Ollessaan paikallaan perhoset ovat mustavalkoisia, mutta siirtyessään puunrungolta toiselle täyttyy ilma hohtavan punaisten siipien havinasta.

Pääsymaksu laaksoon on noin 3 euroa. Perhoslaakso on mainio koko perheen retkikohde, mutta muistathan välttää kovia ääniä, huutoa ja suuria eleitä jottei perhoset häiriinny. Voit lähteä retkelle puistoon omatoimisesti, tai tulla mukaan Perhosia ja viininmaistelua –retkellemme. 

Waterpark på Rhodos

2. Falirakin vesipuisto – lapsiperheiden suosikki 

Kuuluuko teidän perheenne lomaan hauska päivä vesipuistossa? Kannattaa suunnata Falirakin vesipuistoon, jonka sanotaan olevan Kreikan suurimpia. Vesipuistossa on vesiliukumäkiä hurjapäille ja aaltoaltaan sekä lazy riverin lisäksi puistossa on hieno merirosvoallas ja liukumäkiä pienemmille kävijöille.

Vesipuisto sijaitsee Falirakissa, hotelli Esperos Villagea vastapäätä. Puistoon pääset vesipuiston maksuttomalla bussilla, joka lähtee Rodoksen Mandrakin satamasta useita kertoja päivässä. Kolymbiasta lähtee myös maksuton bussi kerran aamulla. Sisäänpääsyliput aikuisille 24€ ja 3-12 –vuotialle lapsille 16€, alle 3 –vuotiaat lapset pääsevät sisään maksutta. 

Stormästarens palats på Rhodos

3. Rodoksen vanhakaupunki – kulje ritarien jalanjäljissä

Rodoksen saaren pohjoisosassa, muurin ympäröimänä, sijaitsee Rodoksen vanhakaupunki. Vanhassa kaupungissa on keskiaikainen keskusta ja eri kulttuurien ja aikakausien nähtävyyksiä. Minareetteja, moskeijoita, palatsi ja kaunis tori – vanhaankaupunkiin mahtuu nähtävää. Voit tutkia kapeita kujia, pysähtyä viihtyisään kahvilaan tai ravintolaan tai tutkia putiikkien tarjontaa. Täällä kaupat ovat erikoistuneita nahkatuotteisiin, keramiikkaan, koruihin ja kenkiin.

Vanhassakaupungissa on myös Suurmestarin palatsi, joka on suurelta osin rekonstruoitu alkuperäisen Johanniittain ritarikunnan palatsin mukaan 1800 –luvun puolivälissä tapahtuneen suuren ruutiräjähdyksen jälkeen. 

Vackra Lindos!

4. Lindoksen idylliä

Lindosta kuvailevat parhaiten adjektiivit maalauksellinen, idyllinen ja aito. Kapeat kujat, valkoiset talot, pienet kahvilat ja viihtyisät tavernat tekevät kylästä mainion retkikohteen. Kävele ympäri kylää tai nouse keskiaikaiselle linnoitukselle, Lindoksen omalle Akropolikselle. Voit myös viettää rentoa rantapäivää jossain alueen pienistä lahdista. Täällä sijaitsee St. Paul’s Bay, yksi Kreikan 10 parhaasta rannasta.

Lähde omatoimiretkelle kylään tai tule mukaan Lindoksen tai Veneretki Lindokselle -retkillemme.