Tervetuloa Meerufenfushin paratiisisaarelle, jonka ainoa hotelli on Meeru Island Resort & Spa. Saaren ympärille levittäytyy upea, valkoinen koralliranta ja kristallinkirkas meri. Jos kaipaat aktiviteetteja lomallesi, löytyy vaihtoehtoja niin pariskunnille kuin perheillekin.
Sisältyy:
Meno-paluu kuljetukset Maleen sekä matkatavarat
Travelife-sertifioitu hotelli
Hotelli on hyvin keskittynyt kestävään kehitykseen ja edellyttää tavarantoimittajilta ja muilta yhteistyökumppaneilta eettisyyttä ja kestävää toimintaa. Hotelli etsii jatkuvasti uusia tapoja parantaa toimintaansa ja kannustaa muita toimimaan samoin.
Tietoa
Lisätietoa
Suuri osa saaresta on koskematonta vehreää luontoa huojuvine palmuineen. Aivan saaren tuntumassa on myös värikäs koralliriutta, joka odottaa tutkimista!
Ranta ulottuu koko saaren ympäri, ja rannalla on runsaasti aurinkotuoleja ja -varjoja. Hotellin kaksi uima-allasta sijaitsevat suoraan rannalla, ja altailta voitkin ihastella kauniita merimaisemia. Yhdellä uima-altaalla, jonka ikäraja on 18-vuotta, on erityisen rauhallinen tunnelma. Toisella uima-altaalla, joka on lähellä lastenkerhoa, on enemmän toimintaa. Maksuttomat ranta-/allaspyyhkeet. Allasbaareissa on tarjolla virkistäviä juomia.
Meeru Island Resort & Spassa täysihoito sisältyy lomasi hintaan, ja hotellin noutopöytäravintoloissa tarjoillaan sekä kansainvälisiä että paikallisia malediiveille tyypillisiä ruokia. Hotellissa on kaksi noutopöytäravintolaa, Farivalhu ja Maalan. Käytössäsi oleva ravintola riippuu siitä, missä päin hotellia majoitut. Hotellissa on myös kaksi iltaisin avoinna olevaa à la carte -ravintolaa, joissa voit nauttia illallisen lisämaksusta. Pöytävaraus vaaditaan. Ravintola Asian Wok tarjoaa aasialaisia ruokia ja teppanyakia. Ainutlaatuisessa Hot Rock -ravintolassa ruoka valmistetaan kuumille magmakiville. Useita baareja. Yksi baareista on vain aikuisille. Hotellissa on oma puutarha, jossa kasvatetaan ravintoloissa käytettäviä hedelmiä ja vihanneksia - tämän paikallisempaa ei voi olla!
Saari on hieman yli kilometrin pituinen, mikä on todellisuudessa melko pitkä Malediivien mittakaavalla, ja saarelta löytyy monia aktiviteetteja. Jos haluat sukeltaa tai snorklata, käytössäsi on lisämaksullinen Padi-sukelluskeskus. Hotellilla on myös golf-keskus ja ajorata. Hotellilta voit vuokrata polkupyöriä ja pyöräillä vaikka koko saaren ympäri. Tennistä, sulkapalloa ja vesiurheilulajeja lisämaksusta. Kuntosali. Osa aktiviteeteista lisämaksullisia. Joka sunnuntai hotellilla järjestetään jalkapallo-ottelu henkilökunnan ja hotellin vieraiden välillä. Hotelli järjestää myös lisämaksullisia retkiä, kuten katamaraaniretkiä ja syvänmeren kalastusta.
Jos kaipaat rentoutumista, hotellin spassa on tarjolla hierontaa ja hoitoja lisämaksusta. Ikäraja 12-vuotta. Hotellin ylläpitämä lastenkerho, jossa on englantia puhuva henkilökunta.
Maksuton wifi koko hotellissa.
Tietoa kuljetuksista
Kuljetus sisältyy matkan hintaan. Kun olet laskeutunut Malen lentokentälle ja noutanut matkatavarasi, siirry Meeru Islands -tiskille/kyltille saadaksesi lisätietoja kuljetuksista. Kuljetus tapahtuu pikaveneellä ja kestää noin tunnin. Venettä voi joutua odottamaan. Kotiinlähtöpäivänä vene lähtee noin 4 tuntia ennen koneen lähtöä. Sallittu paino per henkilö pikaveneessä on 20 kiloa. Matkatavarat kuljetetaan joskus toisella veneellä, joten muista pakata tärkeimmät tavarat käsimatkatavaroihin.
Ateriat
Sisältyy:
Puolihoito (aamiais-, lounas- ja illallispöytä)
Uuden vuoden illallinen
Aamiainen tarjotaan klo 07.30-10.00, lounas klo 12.30-14.00 ja illallinen klo 19.00-21.00.
Lisämaksusta:
All Inclusive
Hotellissa on kaksi noutopöytäravintolaa, Farivalhu ja Maalan. Käytössäsi oleva ravintola riippuu siitä, missä päin hotellia majoitut.
All Inclusive
Lisämaksulliseen All Inclusiveen sisältyy:
Aamiainen noutopöytäravintolassa, klo 07.30-10.00
Välipaloja Dhoni Barissa ja A-Mare Barissa, klo 10.00-18.00
Lounas noutopöytäravintolassa, klo 12.30-14.00
Välipaloja Dhoni Barissa ja Uthuru Barissa, klo 18.00-23.00
Illallinen noutopöytäravintolassa, klo 19.00-21.00
Minibaari, jossa on vettä, virvoitusjuomia, olutta, viiniä ja yksinkertaisia välipaloja, täytetään päivittäin
Rajattomasti virvokkeita, olutta, viiniä ja paikallisia juomia kaikissa hotellin baareissa, klo. 11.00-23.00
1 auringonlaskuristeily (retki)
30 minuutin ryhmäsnorklaustunti, varusteet eivät sisälly hintaan
30 minuutin ryhmäopastus purjelautailuun, sis. laitteet
30 minuutin ryhmätunti ajoradalla sis. laitteet
Kuntosali, joogatunnit, golf driving ranchilla ja pitch n' putt -kentällä sekä tennis maksutta
Kajakit ja purjelaudat 1 tunti/vrk
Ryhmäaktiviteettien ikärajat
Ryhmäsnorklaus, ikäraja 6-vuotta, lasten tulee snorklata yhdessä huoltajan kanssa. Purjelautailu, ikäraja 16 vuotta. Melonta, ikäraja 6 vuotta ja lasten tulee meloa huoltajan kanssa.
Muutoksia voi ilmetä. Tunnistautumista varten käytettävä hotellin ranneketta. All Inclusive koskee hotellilta lähtöä.
Hotellit Malediivit
JA Manafaru Maldives
JA Manafaru Maldives on koskematon helmi Haa Alif Atollilla, joka sijaitsee melkein niin pohjoisessa kuin Malediiveilla pääsee. Täällä nautit rennosta lomaelämästä ja majoitut upeassa rantahuvilassa tai huvilassa suoraan veden päällä. Meren lisäksi kaikissa huviloissa on oma uima-allas. Hintaan sisältyy: Hintaan sisältyy meno-paluukuljetukset Malen lentokentältä ja matkatavarat
Dusit Thani Maldives
Hotel Dusit Thain Maldives sijaitsee suositulla Baa-atollilla, ja sitä ympäröivät kauniit koralliriutat ja turkoosi vesi. Halusitpa sitten vain ottaa rennosti maagisessa ympäristössä tai olla aktiivinen ja tutustua fantastiseen vedenalaiseen maailmaan, tämä hotelli on sinua varten. Sisältyy hintaan: Meno-paluu kuljetukset Malesta sekä matkatavarat
Dhigali Maldives
Dhigali Maldives on moderni ja tyylikäs All Inclusive -hotelli Raa atollenissa. Täällä sinua odottavat hohtavanvalkoiset hiekkarannat ja turkoosi meri, ja pääset myös snorklailemaan koralliriuttojen, kilpikonnien, riuttahaiden ja värikkäiden kalojen joukossa! Sisältyy hintaan: Meno-paluu kuljetukset Malesta hotellille sekä matkatavarat.
Kuramathi Maledives
Kuramathi Maldives on rennon ilmapiirin omaava hotelli, jossa on paljon valinnanvaraa niin mukavuuksien, aktiviteettein kuin ravintoloidenkin suhteen. Paratiisirannan, meren ja mukavien uima-altaiden lisäksi hotellilta löytyy laaja valikoima ravintoloita ja baareja sekä vesiurheilulajeja kuten snorklausta ja sukellusta. Hintaan sisältyy: Meno-paluu kuljetus Malen lentokentälle sis. matkatavarat
Velassaru Maldives
Upota varpaasi pehmeään valkoiseen hiekkaan, ihastele kristallinkirkasta merta ja nauti maagisista auringonlaskuista... Tätä kaikkea voit odottaa hotelli Velassaru Maldivesilta! Täällä voit nauttia elämäst, tutustua hyviin ravintoloihin ja baareihin, nauttia vedenalaisesta elämästä tai vain rentoutua paratiisirannalla. Sisältää: Meno-paluu kuljetus Malen lentokentälle sis. matkatavarat
Adaaran Club Rannalhi
Hotelli Adaaran Club Rannalhissa on lomatunnelma kohdillaan. Täällä majoitut ihanissa bungaloweissa, joissa on mukava maaterassi, tai veden päällä olevissa villoissa, joista on suora pääsy kristallinkirkkaaseen mereen. Nauti upeista merimaisemista ja herää aamulla aaltojen lempeään ääneen. Lisämukavuutta lomaan tuo hintaan sisältyvä All Inclusive. Hinta sisältää: Meno-paluu kuljetukset Malen lentokentälle ja matkatavarat
Adaaran Select Hudhuran Fushi
Adaaran Select Hudhuran Fushi hotellissa majoitut Malediiveilla aivan ihanan korallihiekkarannan kupeessa. Laaja All Inclusive sisältyy hintaan! Hintaan sisältyy: Meno-paluu kuljetus Malen lentokentältä, matkatavarat kuuluu.
Adaaran Prestige Vadoo
Tervetuloa Adaaran Prestige Vadoohon, joka toivottaa tervetulleeksi yli 18-vuotiaat vieraat, ja joka sijaitsee vain puolen tunnin päästä Malésta. Täällä majoitut ihanissa Water Villoissa hiekkarannalla. Taloriutalla pääset tutustumaan merenalaiseen maailmaan, ja loman aikana voit nauttia myös eri vesiaktiviteeteista ja span hoidoista. Hotellilla on käytössä myös oma hovimies, joka takaa huolettoman loman. Hintaan sisältyy: meno-paluu kuljetus Malen lentokentälle sis. matkatavarat
LUX * South Ari Atoll Resorts & Villas
Malediivien lounaisosassa sijaitseva LUX * South Ari Atoll Resorts & Villas on paratiisi veden äärellä, josta löytyy useita ravintoloita ja kaksi infinity -allasta. Täällä voit snorklata turkoosissa vedessä tai rentoutua altaalla. Varattavissa on villoja omalla uima-altaalla. Hotellilta löytyy myös spa, tenniskenttiä ja useita eri aktiviteetteja niin maalla kuin vedessä harrastamiseen.
The Westin Maldives Miriandhoo Resort
TThe Westin Maldives Miriandhoo Resort on tyylikäs hotelli Malediiveilla Miriandhoon saarella. Täällä voit rentoutua ja nauttia elämän parhaista paloista. Hotelli panostaa hyvinvointiin, ja täällä voit lomailla hyvillä mielin nauttien hyvästä olosta sekä erinomaisesta ruoasta. Nauti kävelystä hiekkarannalla, rentoudu hotellin spassa, lähde snorklaamaan, treenaa hyvin varustetulla kuntosalilla, ja jos varaat All Inclusiven, voit vain istua aurinkotuolissa ja olla huolehtimatta mistään. Hintaan sisältyy: Meno-paluu kuljetukset lentokentältä hotellille sekä matkatavarat.
Sheraton Maldives Full Moon Resort & Spa
Sheraton Maldives Full Moon Resort & Spa on ylellinen paratiisi valkoisilla rannoilla ja kirkkaansinisellä vedellä Furanafushin saarella Malediiveilla. Täällä voit nautiskella kävelystä rannalla paljain jaloin, snorklata ja tutkia upeaa vedenalaista maailmaa, hemmotella itseäsi spa-hoidoilla ja maistella hienoja ruokia sekä ihailla upeita auringonlaskuja. Tervetuloa paratiisiin viettämään ikimuistoista lomaa! Hintaan sisältyy: Kuljetus hotellille ja Maleen sekä matkatavarat.
Constance Moofushi Maldives
Turkoosin meren ja valkeiden hiekkarantojen ympäröimä hotelli Constance Moofushi Maldives sijaitsee koralliriuttojen keskellä, ja aluetta pidetään yhdenä maailman parhaista sukelluspaikoista. Voit joko osallistua erilaisiin aktiviteetteihin tai vain nauttia päivästä uima-altaalla tai rannalla. Hintaan sisältyy: meno-paluu kuljetus Malen lentoasemalta ja matkatavarat
Centara Grand Island Resort & Spa Maldives
Centara Grand Island Resort & Spa Maldives on lomaunelma niille jotka haluavat valkoisen korallirannan, turkoosin veden, hyvää ruoakaa ja maailmanluokan sukellus ja snorklaus olosuhteet. Saaren rauhoittavassa ympäristössä on helppo rentoutua . Aloita aamusi esimerkiksi kävelemällä paljain jaloin veden äärellä ennen aamiaista ja päätä päiväsi kauniilla ja hiljaisella kävelyllä auringonlaskun aikaan. Snorklaa, sukella, rentoudu ja nauti - olet paratiisissa. Hintaan sisältyy: Kuljetus meno-paluu kuljetus Malen lentokentältä, matkatavarat kuuluu.
Centara Ras Fushi Resort & Spa Maldives
Centara Ras Fushi Resort & Spa Maldives on paratiisi, jossa on valkoiset korallirannat sekä kristallinkirkkaat vedet, jotka sopivat täydellisesti snorklaukseen ja sukellukseen. Ikäraja on 18 vuotta ja täällä odottaa tyyneys ja sielua syleilevä hiljaisuus. Kävele käsi kädessä vesirajassa saaren ympäri ja etsi kaloja ja simpukoita, nauti hyvistä aterioista, snorklaa riutalla ja nauti upeasta auringonlaskusta. Hintaan sisältyy: meno-paluu kuljetus Malen lentokentälle sis. matkatavarat
Dusit Thani Maldives - talvi 24/25
Hotel Dusit Thain Maldives sijaitsee suositulla Baa-atollilla, ja sitä ympäröivät kauniit koralliriutat ja turkoosi vesi. Halusitpa sitten vain ottaa rennosti maagisessa ympäristössä tai olla aktiivinen ja tutustua fantastiseen vedenalaiseen maailmaan, tämä hotelli on sinua varten. Sisältyy hintaan: Meno-paluu kuljetukset Malesta sekä matkatavarat