Kuljetus
Santorinin lentokentältä Kamarin hotellillemme 10–20 minuuttia, Imerovigliin, Firostefaniin ja Firaan noin 20 minuuttia. Perissaan, Perivolokseen ja Vlychadaan pääsee noin 30–40 minuutissa. Apollomatkojen opas ei ole yleensä mukana lentokenttäkuljetuksissa.
Santorinilla on monia pieniä ja mutkittelevia teitä. Joskus lentokenttäkuljetus ei pysty ajamaan hotellille asti, vaan pysähtii 50-500 metriä hotellilta. Matkatavarat tulee kuljettaa loppumatkan itse.
Rannat
Kamarissa ja koko Santorinin itärannikolla on kilometreittäin mustan laavan hiekkarantoja, joissa on pikkukiviä. Kamarin rannan pohjoisosassa merenpohja koostuu aaltojen muovaamista tulivuorenpurkausten jäänteistä. Rannat eivät ole matalia. Santorinin eteläosassa on uimaystävällisempiä, hienoja, mustahiekkaisia rantoja, joita löytyy muun muassa Perissasta ja Perivoloksesta.
Aktiviteetit
Snorklausta, sukellusta, purjelautailua, vesiskootterilla ajelua ja patikointia.
Valuutta
Euro.
Verot ja maksut
Kreikan ympäristövero
Kreikan viranomaiset veloittavat ympäristöveron, joka vaihtelee hotellin virallisen luokituksen mukaan. Maksu maksetaan suoraan hotellille kortilla tai käteisellä. Jotkut hotellit hyväksyvät vain käteisen. Huomaa, että Apollon luokitus voi poiketa virallisesta.
1-2 tähteä: 2,00 EUR per huone/huoneisto per yö 3 tähteä: 5,00 EUR per huone/huoneisto per yö 4 tähteä: 10,00 EUR per huone/huoneisto per yö 5 tähteä: 15,00 EUR per huone/huoneisto per yö Huvilat: 15,00 euroa per yö
Maksu peritään maaliskuusta lokakuuhun. Huoneiden/huoneistojen osalta maksu on alhaisempi talvikuukausina.
Hyvä tietää
Alkaen 1.1.2018 kaikista hotelliyöpymisista Kreikassa peritään hotellivero. Hotellivero ei sisälly matkan hintaan. Vero peritään per huone/yö ja se maksetaan uloskirjautumisen yhteydessä suoraan hotellille. Lue lisää »
Kuljetus
Santorinin lentokenttä sijaitsee noin 6 km:n päässä Kamarista ja sieltä on tiheitä lentoyhteyksiä Ateenaan ja useille suuremmille saarille. Länsirannikolla sijaitsevasta Athinioksesta veneet menevät Ateenaan, Kreetalle ja melkein kaikille Kykladien saarille. Firasta lähtevä paikallisbussi kulkee useimpiin Santorinin kyliin. Firassa on myös taksiasema. Polkupyöriä, mopoja ja autoja on vuokrattavissa.
Yöelämä
Kamarissa on laaja valikoima ostosmahdollisuuksia, baareja, ravintoloita ja diskoja. Firassa on monia viihtyisiä kahviloita, baareja ja ravintoloita, jotka kiipeävät kalliota pitkin. Täällä on myös disko.
Ravintolat
Kahden ruokalajin päivällinen ilman ruokajuomia maksaa noin 21 €/henkilö. Firassa ja Oiassa on hieman kalliimpaa.