
Fuerteventura tunnetaan upeista rannoistaan, mutta saarella on paljon muutakin koettavaa ja nähtävää! Lähde mukaan koko päivän retkelle, jonka aikana pääset kokemaan tunnettuja kyliä ja kokeilemaan Fuerteventuran paikallisia tuotteita.
Pienen Ajuyn kalastajakylän meren reunalla olevista luolista on monia tarinoita, muun muassa kerrotaan, että paikalliset piiloutuivat tänne toisen maailmansodan aikana. Täällä on aikaa tutustua luoliin omatoimisesti.
Iltapäivällä kiertue jatkuu yhteen koko saaren kauneimmista kylistä, vanhaan 1400-luvulla perustettuun pääkaupunkiin Betancuriaan ja tyypilliseen "fincaan", paikalliseen maatilaan, joka tuottaa palkittua vuohenjuustoa. Betancuriassa voit syödä lounasta jossakin ravintoloista. Sitten tutustumme La Olivaan vierailemalla Aloe Vera -tilalla ja -tehtaalla, ennen kuin palaamme hotelliin.
Ei sisälly
Lounas ja juomat.
Kieli:
Englanti, Skandinaavinen
Kesto:
Kokopäiväretki

Naapurisaari Lanzarotella luonto ja maisemat ovat hyvin erilaisia, vaikka saaret eivät olekaan kovin kaukana toisistaan. Saaren vulkaaninen alkuperä näkyy mustassa hiekassa ja kivikkoisissa maisemissa. Tällä retkellä pääset vierailemaan Timfayan luonnonpuistossa ja Aloe vera-tehtaalla sekä viiniviljelmällä.
Ei sisällä:
Ruoka ja juoma, mutta niitä voi ostaa päivän aikana
Kieli:
Englanti
Kesto:
n. klo 08:30-18:00

Tule mukaan viettämään unohtumaton päivä merellä katamaraanilla Freebird. Kierros suuntautuu Isal de Lobosiin, joka on ollut merellinen luonnonpuisto vuodesta 1982. Vene ankkuroituu yhteen upeista lahdista ja voit uida kristallinkirkkaassa vedessä tai rentoutua ja ottaa aurinkoa kannella. Lounas tarjoillaan laivalla. On myös mahdollisuus nousta maihin ja viettää noin tunti saarella.
Sisältyy:
Lounas
Juomat, kuten cava, olut, virvoitusjuomat ja vesi
Aktiviteetteja, kuten SUP-lautailua ja snorklausta
Lisätietoa:
Älä unohda uimapukua, pyyhettä, aurinkohattua, aurinkovoidetta ja lämpimiä vaatteita.
Kieli:
Englanti
Kesto:
X

Liity kanssamme nopeatempoiselle mönkijäretkelle perinteisten kylien ja kauniiden lampien ohitse. Juustonvalmistajalla pysähdytään maistamaan vuohenjuustoa ja mahdollisuus ostaa tämä erikoisuus. Kierros jatkuu sitten meren rantaa pitkin hiekka- ja sorateillä.
Sisältyy:
Kypärä ja muut varusteet
Ei sisälly:
Ruoka ja juoma
Lisätietoa:
Max 2 henkeä/mönkijä, yksi ajaa. Ota yhteyttä kohteen henkilökuntaan, jos haluat osallistua tälle retkelle. Englanninkielinen opas Älä unohda ajokorttiasi, mukavia vaatteita ja kenkiä, vettä ja aurinkovoidetta. Englanninkielinen opas Älä unohda ajokorttiasi, mukavia vaatteita ja kenkiä, vettä ja aurinkovoidetta.
Kieli:
Englanti
Kesto:
n. 08:30-12:30