Prahan silta ja Kaarlen silta

Prahan nähtävyydet

Carl Rüster on kirjoittanut opaskirjan Prahaan, ja jakanut parhaat matkavinkkinsä: 
Olen vuosien aikana tavannut Prahassa monia ihmisiä, enkä ole kuullut kenenkään valittavan kaupungista. Praha on vain yksinkertaisesti kaunis kaupunki. Yksi syistä on se, että Praha on Euroopan parhaiten säilynyt pääkaupunki. Kaupunki on selvinnyt sodasta 1900-luvulla, sekä välttänyt puratuksi tulemisen 1960- ja 1970-luvuilla. 

Sille on monia syitä, miksi Praha on niin arvostettu kaupunki, mutta kaupungin rakennustapa on varmasti yksi niistä. Kaupungissa on oltava linna korkealla kohdalla, vanha kaupunginosa joka täyttyy houkuttelevista käsitöistä ja pienistä kojuista, kirkko, majataloja sekä joki. 

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Praha kaupunkina olisi kuin muinaisjäänne. Tosiasiassa dymaaninen kaupunki on todella trendikäs, ja täynnä mielenkiintoista ruokakulttuuria, designiä ja taidetta. Myös liikkuminen Prahassa on helppoa, sillä lähes kaikkialle pääset kävellen, ja myös julkinen liikenne toimii erinomaisesti. 

Kaarlensilta

Prahassa lomailevien pitäisi edes kerran ehdottomasti ylittää kuuluisa Kaarlensilta. Kaunis silta oli 1800-luvun puoliväliin saakka ainut silta, joka yhdisti Prahan kaksi puolta toisiinsa. Legendan mukaan sillan rakennustyöt alkoivat vuonna 1357, jolloin kuningas Kaarle IV laski sillan peruskiven kello 5.31 aamulla, joka loi maagisen numerosarjan 1-3-5-7-9-7-5-3-1.

Kaarlen silta Prahan keskustassa

Mustan madonnan talo

Praha oli 1900-luvulla Pariisin ja Moskovan lisäksi yksi Euroopan avant-garde henkisistä pääkeskuksia. Kaupungin arkkitehtuuri, kirjallisuus ja taide ovat hyviä esimerkkejä siitä kuinka nopeasti pieni kaupunki onnistui luomaan niin vahvan kulttuurivaikutteen lyhyessä ajassa. Yksi hyvä esimerkki on maailman ensimmäinen kubistinen talo vuodelta 1912, joka toimii tänä päivänä kahvilana, näyttelytilana ja pienenä putiikkina. 

Prahan Loreta

Loreta

Tämä pieni kirkko sijaitsee keskellä Prahan linnaa, ja se on nimetty pienen puutarhassa sijaitsevan talon mukaan. Legendan mukaan ristiretkiläiset veivät neitsyt Marian kodin Nasaretista Loretaan Italiaan, jonka jälkeen Loretoja rakennettiin ympäri katolista Eurooppaa. Prahan Loreta on erittäin kaunis pieni kirkko, jossa on myös pieni puutarha.

Mánes

Tämä upea palatsi rakennettiin 1930-luvulla vanhan, 1500-luvulta peräisin olevan vesitornin viereen. Palatsi oli remontoituna pitkään, mutta nykyään se on avoinna ja paikassa toimii taverna, kahvila, grilliterassi sekä galleria. Tässä kyseisessä paikassa järjestettiin Prahan suuri näyttely vuonna 1932.