Taivas nimeltä Kreeta

Jos saisin matkustaa loppuelämäni vain yhteen kohteeseen, se olisi Kreeta. Tunsin pitkään epäluuloa koko Kreikkaa kohtaan. Kuvittelin että siellä on kännisiä suomalaisia eikä mitään muuta ostettavaa kuin t-paitoja ja oliiviöljyä. Olin väärässä.

Ensimmäisen Kreetan matkani tein poikani ja hänen isänsä kanssa, kun poika oli noin viisivuotias. En ikinä unohda sitä hetkeä, kun seisoin Hanian vanhassa venetsialaisessa satamassa. Puolikuun muotoinen alue täynnä värikkäitä rakennuksia, ravintoloita ja kahviloita, melkein kiinni meressä.

Rantabulevardi, Janitsaarien valkoinen moskeija, huikea valo.

-Tämä ei ole totta, sanoin miehelle. Hanian kuvaamiseen eivät sanat riitä, vaikka niitä luulisi olevan kirjailijalla joka lähtöön.

Sen jälkeen olen käynyt Kreetalla ainakin kaksikymmentä kertaa. Kaikkialla Kreikassa ollaan ystävällisiä, mutta kreetalaiset ovat ylivoimaisesti ystävällisimpiä. Siinäkin yksi syy palata.

Vuosia sitten kävin Hanian arkeologisessa museossa. Se oli vaikuttava eikä liian suuri, lapsikin jaksaa kiertää sen. Knossoksen retki oli omalle lapselleni liikaa. Itseäni se kiinnosti kovasti, ja halusin hänenkin saavan elämyksen. Hän ei arvostanut sitä lainkaan. Hanian merimuseoon menin sitten yksin. Jo itse satamakadun päässä oleva museorakennus (vanha linnoitus) on upea. Tämänkään museon koluamiseen ei mene kauan. Nyt arkeologinen museo on siirretty uusiin tiloihin kaupungin ulkopuolelle. Toivottavasti sekin on sopivan kokoinen, alan hyperventiloida liian suurissa museoissa. Kun ystäväni Olkku meni yksin hermolepolomalle Agia Marinan kylään, vannotin häntä käymään Hanian kaupungissa. Kylästä on noin yhdeksän kilometria Haniaan ja sinne on halpaa mennä taksillakin. Kun Olkku palasi ja kysyin malttamattomana kokemuksia Haniasta, hän sai sanottua ettei ”päässyt sinne asti”. Ei päässyt?? Olin tyrmistynyt. Hän menetti Hanian! Makasi mieluummin koko viikon altaalla ja rannalla! Ehkä hän oli niin uupunut, ettei kyennyt muuhun. Eikä se tietenkään minulle kuulu, mitä ihmiset lomillaan tekevät. Paitsi että kuuluu se. Ehkä Olkku palaa vielä samalle seudulle ja suorittaa tehtävän, jonka hänelle annoin. Jos ei suorita, otan häneen etäisyyttä.

Hania on shoppailijan taivas. Varsinkin vanhan kaupungin sisustusliikkeet hurmaavat. Paikalliset nahkasandaalit voi ostaa suoraan suutarista, ja ne kestävät ikuisesti. Kosmetiikkaliike ”Hondos Centerissä” voisin notkua neljätoista vuotta. Kolmessa kerroksessa kaikkea ihanaa, myös vaatteita. Miesoletetut kannattaa jättää lähikuppilaan. Apteekista ostan aina todella hyvää kipuöljyä, jonka nimeä en nyt muista. Se on tuoksuton. Useinhan kipuöljyt ja voiteet tuoksuvat liian voimakkailta.

Yksi lempipaikoistani on 1900-luvun alussa avattu kauppahalli. Agora. Tapanani on syödä siellä kerran loman edullinen lounas. Syödessä on mukavaa katsella kaupantekoa. Tai oli.

Kerran lähdin pahaa aavistamatta kauppahalliin. En tiennyt sen olevan remontissa. Perille päästyäni paikalla oli pelkkä tyhjä aukko. Se oli henkilökohtainen loukkaus. Remontin pitäisi valmistua kesään mennessä, mutta ainahan ne myöhästyvät. Sinne avataan kuulemma lisää ravintoloita, ja aukioloaikoja pidennetään. Aivan sama, minulle kelpaa vain se alkuperäinen kauppahalli. Aion rynnätä uuteen halliin heti kun palaan taas Haniaan.

Ravintola ”Tholos” on ilmeisesti entinen turkkilainen kylpylä. Raunio joka tapauksessa, lähes avoimen taivaan alla. Loistava ruoka. (Yksi ravintola mainosti olevansa entisen sulttaanin koti. Tiedä sitten onko se totta. Ravintola on nykyään suljettu.)

Taverna ”Elassa” tarjoillaan maailman parhaat jauhelihapihvit. Rakennuksessa on toiminut ennen vanhaan sekä koulu että saippuatehdas.

”Semiramis” vanhan kaupungin sydämessä on kantapaikkani. Ruoka-annokset ovat todella suuria ja ruoka aina ihanaa. Ilahduttava puoli Semiramiksessa on se, että laskun yhteydessä pöytään tuodaan aina lautasellinen hillittömän hyviä munkkeja ja pieni pullo rakia. Paitsi silloin kun ei tuoda. Kerran kävi niin, että rakin sijasta eteen iskettiin lautasellinen vesimelonia. Siis mikä ryhtiliike?? Teki mieli sanoa tarjoilijalle, että lähde nyt menemään sen melonisi kanssa, mitä minä sillä teen? Joskus on taas tuotu sekä raki että vesimeloni, mutta ei munkkeja. Onhan se ehkä terveellisempi vaihtoehto. Yleensäkin Kreetalla on tapana tuoda laskun yhteydessä jotain ”from the house”. Monilla muilla kreikkalaisilla saarilla ei tuoda talon puolesta mitään.

Haniassa on monia hotelleja, joihin haluaisin vielä palata.

Hotelli ”Panorama” Kalamakissa. Minulla oli huone, jonka terassilta pääsi muutamalla askeleella yhteiseen uima-altaaseen. Allasalueella ei soi minkäänlainen musiikki, mikä on mahtava asia. Lapsiakaan ei siihen osaan hotellia huolittu, ja se sopi siinä elämäntilanteessa oikein hyvin.

Hotelli ”Cretan Dream Resort & Spa” Kato Staloksessa. Infinity-uima-altaalta on mahtava näköala. Ja joskus haluaisin vielä asua Agii Apostolin huoneistohotelli Stellinassa, joka vaikuttaa kuvien perusteella kodikkaalta ja suloiselta.

Hotelli ”Nektar Beach” Kato Staloksessa oli majapaikkamme sillä ensimmäisellä Kreetan matkalla. Sen jälkeen olen käynyt samassa hotellissa neljä kertaa. Se tuntuu kodilta.

Olen joskus kutsunut Rethymnonia ”pikku Haniaksi”, mutta se on kuitenkin omanlaisensa. Esimerkiksi satama ravintoloineen ja Fortezzan linnoituksineen on mukavan kompakti. Tarjontaa ei ole niin paljon että tukehtuu.

Agios Nikolaoksessa olen käynyt vain kerran, mutta voisin mennä toisenkin, koska sieltä on lyhyt matka Spinalongan ”spitaalisaarelle”. Luin pari vuotta sitten Victoria Hislopin romaanin ”Saari”, joka kertoo ajasta, jolloin Spinalonga oli leprapotilaitten asuinpaikka. Haluan nähdä tämän siirtokunnan elinpiirin. Kapakat, kaupat, kahvilat, talot. Tai niitten rauniot.

Elundassa on kuulemma hienot maisemat. Mutta ei tarpeeksi tekemistä. Ystäväni Jussi vietti siellä kaksi viikkoa kahdeksankymmentäluvulla.

-Siellä vaan aasit huutaa, ei muita virikkeitä, hän kommentoi. Nykyään niitä virikkeitä voi ehkä löytyä enemmän. Ja voihan olla että tulee vielä päivä, jolloin aasit riittävät. Jussi sai muuten elundalaiselta tarjoilijalta lempinimen ”Mister Ouzo”. Hän tutustui paikalliseen mopolla ajavaan pappiin, joka kertoi kyläyhdistyksen päättäneen, ettei kylä ota vastaan saksalaisia turisteja. He olivat yhä niin katkeria siitä, että Saksa miehitti Kreikan toisessa maailmansodassa. Nyt saksalaisia varmasti näkyy Elundassakin.