Tervetuloa hedelmien paratiisiin
Eksoottisin hedelmä jota kannattaa kokeilla lomaillessasi kaakkois-Aasiassa on tuntematon durian-hedelmä. Durian on rakastettu, tai toisaalta myös vihattu, epätavallisen makunsa ja voimakkaan arominsa vuoksi. Jos pidät esimerkiksi homejuustosta tai muista vahvoista mauista, kannattaa ehdottomasti kokeilla duriania. Saarelta löydät myös monia muita eksoottisia hedelmiä kokeiltavaksi. Myös tunnetumpia hedelmiä kuten banaaneja on saatavilla monissa eri väreissä ja muodoissa. Kokeile mehukkaita mangoja, tai paikallisia erikoisuuksia kuten mangosteenia, vesiomenaa, litsiä tai rambutania. Pieni ja karvainen rambutan hedelmä on saanut nimensä sanasta ''rambut'', joka tarkoittaa hiuksia. Muista ostaa hedelmiä pienistä kojuista, joita löytyy ympäri saarta, sillä niistä saat takuulla tuoreita hedelmiä!
Balilaista kasvisruokaa
Bali on kasvissyöjien paratiisi. Vaikka Indonesiassa yleisesti syödään paljon lihaa ja kalaa, on siellä saatavilla myös erinomaista kasvisruokaa valmistettuna vihanneksista, tempestä tai tofusta. Matkailijoiden suosimilla alueilla kuten Kutalla löydät monista paikoista tuttuja annoksia kasvisversioina, esimerkiksi nasi goreng tai gado-gado. Jos haluat kokeilla ainutlaatuisia kasvisruokia, suuntaa saaren pohjoisosaan. Canggu sijaitsee vain 30 minuutin matkan päässä Kutasta, ja täältä löydät useita kasvispainotteisia ja vegaanisia ruokalajeja. Voit tehdä myös retken Balin kulttuurin keskukseen – Ubudiin. Ubudista löydät raakaruokaa, vegaanisia jälkiruokia ja monia annoksia, joita voit tilata ilman eläinperäisiä raaka-aineita. Jos matkustat lokakuussa, kannattaa poiketa Ubudin vegaanifestivaaleilla, jotka järjestetään vuosittain lokakuun alussa.