Lentomatkat

Tilauslento on kaikista ekologisin lentovaihtoehto Apollon yhteistyökumppanilentoyhtiö Novairilla on ollut vuodesta 2017 saakka Euroopan ympäristöystävällisin laivasto Airbus 321neo. Uuden laivaston avulla polttoaineen kulutus on vähentynyt noin 20 %. Viimeisten kymmenen vuoden aikana, ennen lentolaivaston vaihtoa, Novair on onnistunut vähentämään polttoaineen kulutusta esimerkiksi lentoreittien ja materiaalien valinnassa. 

Apollo pyrkii myös täyttämään lentokoneet viimeistä penkkiä myöten. Lentokoneiden täyttäminen lähes 100 prosenttiin on huomattavasti ympäristöystävällisempää kuin kuin puoliksi tyhjällä koneella lentäminen. Toinen tärkeä osa on lentosuunnitelman teko, ja erityisesti välilaskujen poisjättäminen. Myös kohteessa pyritään tarjoamaan yhteiskuljetuksia esimerkiksi busseilla tai veneillä. 

Julkisen liikenteen suosiminen lomapaketeissa edistää ympäristöstä huolehtimista ja vähentää päästöjä.

  • Apollo jatkaa polttoainepäästöjen vähentämistä käyttämällä ilmaston kannalta tehokkaimpia lentokoneita. 
  • Apollo hyvittää jatkossakin kaikki työmatkojen päästöt.
  • Apollo kehottaa jatkossakin myös asiakkaitaan hyvittämään lomamatkansa päästöt.