Tutustu Bulgarian ympäristöön

Bulgaria on jännittävä maa, jossa on paljon nähtävää. Kauniita luostareita, mahtavia kivimetsiä ja fantastisia luonnonpuistoja – Bulgaria on pullollaan upeita nähtävyyksiä!

Rilan luostari

Rilan luostari on maan suurin ortodoksinen luostari, ja yksi Bulgarian tunnetuimmista nähtävyyksistä. Kaunis luostari, joka sijaitsee Rilan vuorella 1147 metrin korkeudessa, on peräisin 900-luvulta, jolloin Bulgarian kansallissankari Ivan Rilski aloitti luostarin toiminnan. Vuodesta 1983 luostari on kuulunut Unescon maailmanperintölistalle, ja sieltä löytyy myös museo. 

Yksi tärkeimmistä esineistä on 82x43cm kokoinen Rafailsin risti, joka on veistetty yhdestä puunpalasta. Munkki Rafailin on kerrottu valmistavan tätä ristiä 12 vuoden ajan, ja siitä löytyykin 104 uskonnollista tapahtumaa ja 650 miniatyyrifiguuria. Vuonna 1802 Rafail joutui lopettamaan työnsä, koska hän menetti näkönsä. 

Andliga Shumen

Shumenin kaupunki perustettiin noin 3200 vuotta sitten, ja se oli tärkeä uskonnollinen keskus traakkilaisilla, roomalaisille, bysanttilaisille ja bulgarialaisille. Shumen on tunnettu betonimonumentistaan, joka rakennettiin kunnianosoituksena ensimmäisen Bulgarian valtakunnan muistoksi noin 1300 vuotta sitten. 

Muutaman kilometrin päässä Shumenista on vanhan linnan rauniot, ja niiden paikalla on nykyään ulkoilmamuseo. Täällä voit ihastella vanhaa keramiikkaa, metalliesineitä ja kiviveistoksia, jotka ovat löytyneet kaivausten ohessa.

Madaran ratsastaja 

Madaran ratsastaja on Bulgarian vanhin ja tunnetuin taideteos, joka on peräisin keskiajalta (710 jaa). Taideteos, joka on kaiverrettu kiveen, kuvastaa ratsastajaa, joka on seivästänyt leijonan, ja hänen takanaan juoksee koira ja lentää kotka. Vuodesta 1979 taideteos on ollut osana UNESCO:n maailmanperintölistaa. Joidenkin mukaan teos kertoo bulgarialaisen Khan Tervelsin elämästä, ja toiset taas sanovat sen olevan Traakkilaisten jumala. 

Mahtava luonnonsuojelualue

Ropotamon jokea kutsutaan usein myös Bulgarian Amazoniksi, ja se sijaitsee noin 25 minuutin automatkan päässä Sozopolista. Alue on luonnonsuojelualuetta, ja paras tapa kokea sen upea luonto ja takana kohoavan Srandjan vuoren maisemat on veneretki, joka vie sinut merelle. 

Bulgarian itäisimmässä kohdassa sijaitseva Kaliakra on kapea maa-alue, joka sijaitsee noin kuudenkymmenen kilometrin päässä Varnan kesäkaupungista, ja se ulottuu aina mustalle merelle saakka. Kaliakran kallio koostuu kalkkikivestä, joka on muodostunut esihistorialliselle järvelle, ja sen korkein kohta on 70 metrin päässä merenpinnan yläpuolella. Jos olet onnekas, saatat nähtä Kaliakran luonnonsuojelualueelta delfiinejä ja hylkeitä. Kaliakrasta on useita eri legendoja – tunnetuin legenda kertoo, kuinka 40 bulgarialaista tyttöä sitoivat hiuksensa yhteen ja hyppäsivät mereen välttääkseen kiinnijäämistä turkkilaisille sotilaille. 

Maaginen kivimetsä

Noin 20 kilometrin päässä Varnasta sijaitsee uskomaton Pobiti Kamenin kivimetsä. Noin 70 neliömetrin alue on täynnä korkeita kivipilareita. Kiehtovan kivimetsän alkuperästä on monia tarinoita – sillä kerrotaan olevan myös taikavoimia, jotka poistavat elimistöstä negatiivista energiaa. 800 metrin päässä sisäänkäynnistä on alue, jonka kerrotaan olevan erityisen voimakas – kaksi alttaripilaria, jotka sijaitsevat kiviympyrän sisällä. 
 

Cape Emine

Cape Eminessä, joka sijaitsee noin 15 kilometrin päässä Obzorista, odottavat dramaattiset maisemat jossa korkeat kalliot kohoavat pystysuorana vedestä. Keskiajalla Emonan linnoitus sijaitsi kallion reunalla, ja nykyään voit käydä vierailemassa sen raunioilla. Samassa paikassa on myös vanhan luostarin ja majakan rauniot. Linnoituksen lähellä on pieni Emonan kylä, jossa traakkikuningas Rez syntyi. Kuninkaan kerrotaan oleen traakkilaisten sodassa, ja Iliadenin mukaan hän tappoi myös Odysseusksen ja Diomedesin.

Hissarin kuumat lähteet

Sredna Gora -vuorella Plovdivin provinssissa sijaitsee pittoreski Hissarin kylpyläkaupunki. Täältä löydät kymmeniä kuumia lähteitä, useita kylpylöitä ja miellyttävän ilmaston – täydellinen paikka rentoutumiseen! Hissar on myös tunnettu roomalaisista raunioistaan, jotka kohoavat kauniina vehreässä ympäristössä. 

Katso lisää matkavinkkejä Bulgariaan