Kreeta, kutkuttavia rotkoreittejä ja elämyksiä

Kreeta on patikoijan suosikkisaari: huikeita rotkoreittejä, mutta myös historiaa, kulttuuria ja hyvää ruokaa sekä suurkaupunkeja, luontoelämyksiä, rantoja ja silmäniloa.

Lihaksikas vaellusopas katsoo meitä merkitsevästi: – En nyt halua pelotella, mutta päivästä tulee lämmin. Meillä on edessä 17 kilometrin vaellus ja laskeutuminen jyrkkää rinnettä. Nyt ollaan 1 250 metrin korkeudessa, josta suuntamme rantaan. Ottakaa mukaan niin paljon vettä kuin jaksatte kantaa. Olen valokuvaajan kanssa jälleen kerran suosikkisaarellani Kreetalla ja tuttuun tapaan käytämme muutaman päivän vaellusretkiin. Kreeta on nimittäin patikointipiirien lempikohde ja erityisen kutkuttavia ovat rotkoreitit. Niistä pisin ja suosituin on Samarian rotko. Se on kaunis eikä kulkeminen ole oppaan varoituksista huolimatta liian rankkaa.

Vaelluksen päätepisteessä Agia Roumelin kylässä on luvassa palkinto: ensin juodaan kahvilassa tuorepuristetut appelsiinimehut ja sitten pulahdetaan kristallinkirkkaaseen veteen. Kreeta-vinkki numero yksi on siis vaeltaminen, joka on kerrassaan mainio tapa tutustua saaren kauniiseen luonnontilaiseen osaan. Hyvä vaihtoehto Samarialle on Imbroksen rotko. Se on yhtä kaunis ja lähes yhtä vaikuttava, mutta puolta lyhyempi. Lisäksi kävijöitä on vähemmän ja rotko on paikoin kutkuttavan kapea: kädet yltävät koskettamaan kallionseinämää kummaltakin puolelta.

Heti kättelyssä on parasta sanoa, että Kreetan suurin valtti on sen koko. Kreikan suurimmalla saarella on kaikkea, ja täällä voi viettää harvinaisen monipuolisen loman: yhtenä päivänä lekotellaan paratiisirannalla, seuraavana huhkitaan vuoristossa. Kreetalla kannattaa ehdottomasti tutustua etelärannikkoon. Jylhien vuorten ja luonnontilaisen rannikon yhdistelmä on lyömätön, ja kauniissa lahdenpoukamissa on huomattavasti vähemmän uimareita kuin pohjoisessa. Oma matkamme pohjoisesta etelään vie parisen tuntia, ja välillä pysähdytään valokuvaamaan. Täällä riittää ikuistettavaa – on jyrkänteitä, syviä rotkoja, korkeita vuoria ja kiemurtelevia teitä. Matka Elafonissiin ja varsinkin Falassarnaan tuntuu mutkaisuutensa vuoksi melko pitkältä, mutta se on ehdottomasti vaivan arvoinen. Tämän lähemmäksi Karibiaa et Euroopassa pääse! Luvassa ei kuitenkaan ole ikiomaa rantakaistaletta, vaan nämä Kreetan suosituimmat rannat ovat välillä hyvinkin vilkkaita.

Matkan kiinnostavimpia retkikohteita on Spinalongan saari, jonka dramaattisen historian ja kauniin luonnon välillä on melkoinen ristiriita. Saarella toimi 1900-luvun alkupuoliskolla satojen spitaalisten pakkosiirtola, ja käynnit sairaalassa ja hautausmaalla vievät ajatukset väistämättä menneeseen. Muutaman tiivistahtisen retkipäivän jälkeen kaupunkielämä alkaa taas houkuttaa. Katsastamme matkailijoiden suosikkikohteet Rethymnonin ja Hanian. Niillä on paljon yhteistä: kaunis satama, viehättäviä ravintoloita, aimo annos historiaa ja hyviä ostosmahdollisuuksia. Muista käydä Hanian nahkurikadulla Odos Skridlofilla, jossa myydään lähes yksinomaan nahkatuotteita. Sieltä löytää usein laadukkaita sandaaleja, laukkuja, vöitä ja takkeja edulliseen hintaan. Ennen illallista otamme neuvoa-antavat satamassa katsellen ihmisvilinää ja nauttien lauhasta merituulesta. Paikallisen tavernan meze kruunaa päivän.

Varaa loma Kreetalle