Pieni kirkko Kreetalla

Apollomatkaajan 5 vinkkiä, joiden avulla saat Kreetasta enemmän irti

Jos lähtee Kreetalla rohkeasti seikkailemaan, voi eksyä vaikka viinitilalle vuoristoon tai antiikin aikaiseen hautakammioon. Tutustu viiteen vinkkiin, joiden avulla saat seuraavasta Kreetan lomastasi enemmän irti.

Apollomatkat ja Radio Nova valitsivat neljä Apollomatkaajaa hakemusten perusteella ja heidät lähetettiin kesällä 2019 kohteisiimme Kreetalle, Rodokselle, Karpathokselle ja Kroatiaan. Lue Marjutin ja hänen ystävänsä kokemuksista Kreetalla.

”Kreeta yllätti ystävällisyydellään!”

Maailmaa ristiin rastiin reissannut Marjut matkusti heinäkuussa Kreetalle ystävänsä, Veeran, kanssa. Tarkoituksena oli viettää laatuaikaa ystävien kesken auringosta, hyvästä ruuasta ja viinistä sekä liikunnasta nauttien. "Tykkään käydä eniten aktiivisilla rantalomilla lämpimissä kohteissa. Vaikka kuinka kivaa onkin maata rannalla, niin välillä on pakko päästä myös liikkumaan. Tärkeintä on kuitenkin se, että on lämmin," Marjut sanoo.

Omatoimireissaamista pääosin harrastanut maailmanmatkaaja antoi tällä kertaa mahdollisuuden valmismatkalle, eikä joutunut pettymään. "Lomafiilis löytyi helposti, koska kaikki toimi niin hyvin. Elämä oli helppoa ja yksinkertaista, kun pystyi täysillä keskittymään vain lomasta nauttimiseen."

Imbroksen rotko
Tyttö joogaa

Aamujoogaa rannalla

Marjutin ja Veeran matkakohteena toimi Kolymbarin pikkukylä Kreetalla. Hotelliksi valikoitui Cavo Spada Deluxe & Spa Giannoulis Hotel, joka on oikea aktiivilomailijan unelma. Aamut voi aloittaa esimerkiksi joogaamalla rannalla. "Parempaa joogauspaikkaa ei voi olla. Auringossa joogatessamme aallot liplattivat, tuuli puhalsi juuri sen verran, ettei tullut liian hiki ja heinäsirkat sirittivät. Se oli aivan uusi kokemus," Marjut huokaa. Hotellilla ohjattua liikuntaa oli runsaasti tarjolla aamuvarhaisesta iltaan asti.

Joogan lisäksi naiset ehtivät kokeilla hotellin tarjonnasta myös muun muassa allasjumppaa sekä crossfitiä. Lisäksi he pääsivät testaamaan luolasukellusta sekä päiväretkenä toteutettua rotkovaellusta. "Tykkäsin erityisesti siitä, että vaelluksen sai tehdä omassa rauhassa luontoa ja henkeä salpaavia maisemia ihaillen."

Lomalla treenaaminen on Marjutin mielestä helpompaa kuin arkena, koska treeniolosuhteet ovat paremmat, eikä arjen huolet paina lomailijan mieltä. Jos joogasaliin on matkaa 30 metriä ja kuntosalille 50, tekosyitä jättää treeni väliin ei ole. "Myös hotellilla tarjottu ruoka tuki treenaamista täydellisesti. Halutessaan oli mahdollisuus syödä terveellisesti, mutta kuitenkin hyvin. Toki välillä oli lupa herkutella myös jälkiruokapöydän antimilla."

Saariseikkailua skootterilla

Liikunnan lisäksi naiset rentoutuivat seikkailemalla ympäri saarta. Tämä tapahtui helpoiten vuokraamalla skootterit. "Ajelimme yhdeksän tuntia pitkin saarta ja eksyimme viinitilalle vuoristoon. Paikan omistajat pitivät meitä hulluina, koska paikallisetkaan eivät kuulemma löydä perille, elleivät tiedä reittiä etukäteen," Marjut nauraa. Paikallisiin ihmisiin tutustui parhaiten lähtemällä ulos hotellialueelta ilman tarkkaan suunniteltua päämäärää. Aina löytyi joku, joka halusi neuvoa ja auttaa. "Kreeta yllätti ystävällisyydellään ja tarjosi kaikki puitteet täydelliselle lomalle! Emme missään kohdanneet epäaitoutta tai turistivedätystä. Ihmiset olivat aidosti ystävällisiä, ja saimme vain nauttia lomasta."

Marjutin mielestä Kreetalla vallitsee mukava tunnelma, johon hän edelleen pääsee palaamaan mielikuvissaan vain laitamalla silmät kiinni. "Aurinko lämmittää kasvoja, merituuli puhaltaa ja kuulee vain aaltojen äänet sekä tuulen suhinan."

Elafonissin ranta

Marjutin 5 vinkkiä Kreetalle:

1)      Eksy Hanian vanhaan kaupunkiin

Se on parasta mitä Haniassa voi tehdä. Tämän vinkin antoi meille Apollomatkojen opas, ja se osoittautui loistavaksi. Vaeltamalla päämäärättömästi näkee parhaiten paikallista elämää: iloisia ihmisiä, vanhoja katuja ja ihania ravintoloita.

2)      Tee rotkovaellus

Imbrosin 7 kilometrin vaellus sopii melkein jokaiselle, Samarian 18 kilometriä pitkä reitti vaatii jo parempaa kuntoa. Kovassa helteessä lyhyempi reitti tuntui meille sillä kertaa paremmalta vaihtoehdolta, ja osoittautuikin upeaksi kokemukseksi.  Vaelluksen jälkeen kylmä kokis maistui aika hyvältä!

3)      Lähde seikkailulle

Vuokraa päiväksi skootteri ja tutki ympäristöä ennakkoluulottomasti. Löysimme viinitilan lisäksi oliivipuulehtojen välistä Minoa-aikaisen hautakammion sekä saksalaisten sotilaiden hautausmaan 2. maailmansodan ajoilta.

4)      Maistele aitoja makuja

Kreikkalainen ruoka on aivan käsittämättömän hyvää! Feta ei todellakaan ole mitään kevytfetaa. Tajusimme myös, miltä oliiviöljyn ja hunajan pitäisi oikeasti maistua.

5)     Kokeile vesiurheilua

Kreetalla vesiurheilumahdollisuuksia löytyy rajattomasti, joten jokainen löytää varmasti itselleen sopivan ja mieluisan vaihtoehdon. Lämpimissä vesissä uutta lajia, kuten laitesukellusta, voi kokeilla parhaissa mahdollisissa olosuhteissa.

Varaa matka Kreetalle

Teksti: Katja Nygår/Bauer Media, kuvat: Maiju Siekkisen matka-albumi