Klassisia Milanon herkkuja

Klassikkoannoksia Milanosta

Monet kuuluisat annokset tulevat Italiasta ja jotkut niistä ovat pelkästään Milanolaisia erikoisuuksia. Olemme listanneet muutamia klassisia annoksia Milanosta joita voit kokeilla viikonlopun aikana, ja missä ne maistuvat parhailta.

Panzerotto

Paikallinen erikoisuus on panzerotto. Panzerotto näyttää pieneltä calzone pizzalta erilaisilla täytteillä. Ne tarjoillaan yleensä seinässä olevasta reiästä jonka ympärillä on vain muutama istumapaikka, eli se on hyvä take away-annos. Kaikista kuuluisin on leipomo Luini, jonka eteen ihmiset kerääntyvät jonottavaan heti aikaisin aamulla. 

Osoite: Via Santa Radegonda, 16

Piccata milanese

Piccata Milanese on suosittu sekä Italiassa että naapurissamme Ruotsissa, ja tulee nimensä mukaisesti alun perin Milanosta. Annos koostuu perinteisesti paneeratusta vasikasta, tomaattikastikkeesta ja riisistä tai pastasta. Bebel ravintolasta saa erityisen herkullista piccata milanesea. 

Adress: Via San Vittore, 3

Risotto alla milanese

Risotto alla milanese on perinteinen risotto johon tulee sahramia, valkoviiniä ja avorio riisiä. Annoksen synnystä on monia erilaisia legendoja, mutta kaikki ovat samaa mieltä siitä, että se on lähtöisin Milanosta. Trattoria Masuelli San Marco Viale Umbrialla on tullut kuuluisaksi valmistamastaan risotto alla milanesesta. 

Osoite: Viale Umbria, 80

Ossobuco

Milanon kaikista kuuluisin ruoka on ossobuco alla milanese. Annoksen perustana on mausteilla, valkoviinillä ja vihanneksilla maustettu vasikka. Ossobuco tarjoillaan usein risoton kera.  Ravintola, joka on tullut kuuluisaksi Milanossa valmistamastaan ossobucosta, on La Madonnina. 

Osoite: Via Gentilino, 6

Pizza Milanese

Pizza Milanese on maukas pizza joka on maustettu pinaatilla ja gongonzolalla. Se mikä saa milanolaisen pizzan erottumaan muista on paikalliselle pizzalle pizzalle tyypillinen paperinohut reuna. Yksi Milanon parhaista pizzerioista on nimeltään Piz.

Osoite: Via Torino, 34