Caldera Beach
Tervetuloa Apollo Mondo Family -hotelli Caldera Beachiin, joka on uusin lisäyksemme pidetyimpien perhehotelliemme joukkoon. Caldera Beach sijaitsee loistavalla paikalla aivan rannalla Geranin kylässä, ja hotellista löytyy suuri allasalue, useita ravintoloita sekä hyvät treenipuitteet. Lapsille on tarjolla Pollyn & Minon lastenkerho sekä uimakoulu. Hotelli koostuu kahdesta eri rakennuksesta, Olympus ja Aphrodite. Aphrodite sijaitsee lähempänä rantaa suurempien uima-altaiden luona. Olympus, jossa on myös oma allasalue, sijaitsee hieman korkeammalla, ja alueella on paljon mukavia viheralueita. Plataniaksen kylä sijaitsee noin 15 minuutin kävelymatkan päässä.
Travelife-sertifioitu hotelli
Hotelli on hyvin keskittynyt kestävään kehitykseen ja edellyttää tavarantoimittajilta ja muilta yhteistyökumppaneilta eettisyyttä ja kestävää toimintaa. Hotelli etsii jatkuvasti uusia tapoja parantaa toimintaansa ja kannustaa muita toimimaan samoin.
Tietoa
Lisätietoa
Aivan rannalla viihtyisässä Geranin kylässä Hanian kaupungin länsipuolella sijaitsee uusin Apollo Mondo Family -hotellimme Caldera Beach. Hotellista löytyy hauskoja aktiviteetteja niin lapsille kuin aikuisillekin: lapset viihtyvät Club Polly & Mino -lastenkerhossa, kun taas aikuiset voivat samanaikaisesti treenata ryhmäliikuntatunneilla tai kuntosalilla. Hotellista löytyy myös hyvää kahvia ja muita herkkuja tarjoileva Mondo Café sekä terveellistä mutta hyvää ruokaa Mondo Food & Beverage -konseptin mukaisesti. Hotellissa on useita ravintoloita, ja halutessasi voit varata myös All Inclusiven.
Hotellin kaksi osaa
Hotelli koostuu kahdesta osasta, Olympus ja Aphrodite. Aphrodite on lähinnä rantaa, ja täältä löydät lastenkerhon, treenialueet, ravintolat sekä suuremman allasalueen. Olympus sijaitsee hieman ylempänä, ja täältä löydät vastaanoton, sekä kauniin viheralueen ja erillisen lastenaltaan. Näitä kahta osaa erottaa pieni, vilkas tie. Huoneistojen koot ja sisustus vaihtelevat.
Allas ja ranta
Hotellin pääaltaalta, jossa on myös erillinen lastenallas, on näkymät rannalle ja merelle. Olympus-osion puolelta löytyy myös kaksi pienempää allasta sekä lastenallas. Maksuttomia aurinkotuoleja ja -varjoja sekä altailla että rannalla. Maksuttomat allaspyyhkeet. Hotellissa on myös suuri sisäuima-allas.
Ruoka ja juoma
Hotellissa on kolme ravintolaa. Pääravintola Agorassa on aamiaisbuffet, lounas ja illallinen, tavernassa kiinte kreikkalainen menu ja pihviravintola (pihviravintola ei sisälly All Inclusiveen). Välipaloja ja juomia tarjoillaan kahdessa allasbaarissa. Hotellissa on vankka kokemus erikoisruokavalioista ja kaikki on selvästi merkitty ruokalistoihin ja buffetiin.
Mondo Cafe
Mondo Family -hotelleissamme suosittelemme vierailemaan Mondo Café -kahvi- ja mehubaarissa. Voit ostaa cappuccinoa, espressoa, erikoiskahvia, useita erilaisia vastapuristettuja mehuja, paikallisia leivonnaisia ja jäätelöä. Caldera Beachillä Mondo Café tarjoaa edullisen ja miellyttävän lounasmenun, jossa on monia kasvisvaihtoehtoja.
Club Polly & Mino ja uimakoulu
Apollon omassa lastenkerhossa Club Polly & Minossa on tarjolla hauskoja, opettavaisia ja laadukkaita aktiviteetteja kuutena päivänä viikossa. Hauskat ja hassuttelevat Polly & Mino ovat lasten suosikkeja, ja voit halutessasi varata heidät myös yllätysvisiitille omaan huoneeseesi! Hotellissa on myös Apollon oma uimakoulu, Swim School by Apollo. Koulutettujen ohjaajien kanssa uimaan opettelu tai uintitaitojen hiomionen on hauskaa ja turvallista.
Kuntosali ja ryhmäliikuntaa
Caldera Beachista löytyy remontoitu kuntosali ja neljä ryhmäliikuntatuntia päivässä, joita ohjaavat pohjoismaiset ohjaajamme. Alle 15-vuotiaat kuntosalille aikuisten seurassa. Hotellissa on myös pari padel-kenttää (lisämaksulla), tenniskenttä, monipelikenttä sekä rantalentopallokenttä. Jos haluat käydä spassa, voit vierailla sisarhotelli Creta Paradisessa, joka sijaitsee vain muutaman metrin päässä.
Lisätietoa hotellista
Etäisyys rannalle vaihtelee 50-300 metrin välillä riippuen siitä, kummassa rakennuksessa majoitut. Tupakointi ei ole sallittu missään hotellin sisätiloissa. Joinakin iltoina on tarjolla iltaviihdettä. Hotellissa on hyvin varustettu supermarket.
Ympäristö
Hotelli sijaitsee aivan mukavan rannan vieressä. Lähistöllä on muutama baari ja pieni ravintola. Jos haluat laajemman valikoiman kauppoja, ravintoloita ja baareja, suuntaa kohti Plataniaksen keskustaa, joka on noin 15-20 minuutin kävelymatkan päässä. Paikallisbussilla pääse myös helposti Hanian kaupunkiin, joka sijaitsee noin 14 kilometrin päässä paikallisbussilla. Paikallisbussi kulkee hotellin läheltä ja menee myös Plataniaksen läpi matkalla Haniaan.
Apollo Mondo Family -hotelli Caldera Beachiin sisältyy:
Wifi
Kuntosali
Neljä ryhmäliikuntatuntia päivässä
Aurinkotuolit ja -varjot
Lisämaksusta
Club Polly & Mino
Swim School by Apollo
Mondo Café
Padel
Ateriat
Ei aterioita.
Lisämaksusta:
Aamiaisbuffet
Puolihoito, sis. juomat
Aamiainen tarjotaan klo 07.30-10.30 ja illallinen klo 18.30-21.00. Puolihoitoon sisältyy rajattomasti paikallisia virvoitusjuomia, olutta, viiniä sekä limua illallisella.
Hyvä tietää
Osa hotellista ja huoneistoista remontoidaan pienesti ennen kesää. Kuvissa näkyy hotelli ennen uudistusta. Heti kun hotellilta on toimitettu uusia kuvia, ne lisätään tänne.
Kausikohtaista huomioitavaa
Caldera Beach on Apollo Mondo Family -hotelli ajanjaksolla 18.4-31.10.2024. Muina aikoina konseptiaktiviteetit kuten Swim School by Apollo, Club Polly & Mino ja ryhmäliikuntatunnit eivät ole käytettävissä.
- Club Polly & Mino lapsille
- Apollo Swim School
- Mondo Food & Beverage
- Ryhmäliikunta ja kuntosali
- Suorat lentokenttäkuljetukset
- Maksuton wifi
Suorat lentokenttäkuljetukset hotellille
Kun majoitut hotelli Caldera Beachissa, voit varata suorat, edestakaiset lentokenttäkuljetuset. Kuljetusten ensimmäinen pysäkki menomatkalla on aina Mythos Beach Resort, samoin paluumatkalla viimeinen pysäkki ennen lentokenttää, jotta kuljetukset olisivat mahdollisimman sujuvia lapsiperheitä ajatellen. Voit varata kuljetukset etukäteen matkavarauksesi yhteydessä, tai olemalla yhteydessä asiakaspalveluumme. Jos olet jo varannut matkan, voit lisätä kuljetukset varaukseesi Minun lomani -kohdassa.
Varaa lapsipakettimme
Matkusta kevyemmin ja varaa huoneeseen lapsipakettimme, mikä sisältää rattaat (rajattu määrä), syöttötuolin ja pinna-/matkasängyn. Tilaa paketti matkavarauksen yhteydessä tai Minun lomani kautta. Voit varata rattaat, syöttötuolin tai sängyn myös erikseen.
Hotellit Gerani
Myrion Beach
Myrion Beach on moderni hotelli yli 16-vuotiaille aivan rannalla viihtyisässä Geranissa Kreetalla. Nauti elegantista allasalueesta, kahdesta ravintolasta ja aktiviteeteista, kuten kuntosalista, padelista ja spasta. Lisämukavuutta lomaasi saat varaamalla huoneen omalla altaalla.
Asterion Suites & Spa
Asterion Suites & Spa sijaitsee aivan rannan yläpuolella Geranissa ja on todellinen keidas yli 16-vuotiaille rauhallisesta ja rentouttavasta lomasta haaveileville. Nauti miellyttävästä ympäristöstä, hyvästä ruoasta ja ihanasta lomatunnelmasta. Hotellin altaalla on mukavat aurinkotuolit, ja aktiivisille lomailijoille löytyy kuntosali sekä lainattavia polkupyöriä. Lisämukavuutta lomaan tuo puolihoito tai All Inclusive Ultra.
Geraniotis Villa
Yksikerroksiseen Geraniotis Villaan majoittuu suurempi perhe tai kaveriporukka – täältä löytyy tilaa jopa kahdeksalle hengelle. Villassa voit nauttia rennosta päivästä omalla yksityisellä altaalla ja kokata omalla terassilla missä on grillaus- ja ruuanlaittomahdollisuus. Voit myös hemmotella itseäsi vuokraamalla oman kokin, joka laittaa ruokaa toiveidesi mukaisesti. Tämä on täydellinen majapaikka syntymäpäivien tai hääjuhlien viettoon!